Pakollinen koulutus tavara- ja henkilöliikenteessä ja muutenkin tarpeellinen kaikille tielläliikkujille. Tavaraliikenteen ja henkilöliikenteen onnettomuudet ovat usein vakavia, koska kyseessä on raskas ajoneuvo. Onnettomuuden aiheuttamat aineelliset, henkiset ja yhteisölliset kustannukset ovat aina erittäin suuret.
Kurssit toteutamme pääsääntöisesti viikonloppuisin, jotta saisitte keskittyä arvokkaaseen työhönne arkisin.
Katso aikataulut Kurssikalenterista.
Ennakoiva ajaminen on turvallista ja taloudellista.
Koulutuksessa käsitellään turvallisen ja taloudellisen ajamisen periaatteita. Keskeisimpänä tekijänä kuljettajan oman käyttäytymisen merkitys liikenneturvallisuuden ja yleisen työtruvallisuuden kannalta.
Koulutuksessa opitaan tunnistamaan riskit ja varautumaan niihin sekä ajamaan useita sekunteja tilanteiden edellä.
Koulutuksen aiheita mm:
Koulutuksemme tavoitteena on, ettei kenenkään tarvitse loukkaantua tai kuolla liikenteessä. Lisäksi ennakoivan ajamisen koulutuksemme säästää aidosti kustannuksia antaen taloudellisen ajamisen perusteet.